KuvagalleriaIn English

Xortec Oy, maaliskuu 09

XORTEC Oy

Joni-Pekka Kääriäinen ja Seppo Koskensilta

Sääksjärvellä, aivan Helsinki-Tampere moottoritien kyljessä on uudehko sinisävyinen halli. Moottoritien käyttäjät ovat nähneet katolla kyltin Xortec. Nimi siis on monelle tuttu, mutta mitä kätkeytyy nimen taakse?
Kysyin asiaa toimitusjohtaja Seppo Koskensillalta ja markkinointipäällikkö Joni-Pekka Kääriäiseltä.

Miehet kertoivat, että yrityksen toimialaan kuuluu elektroniikan valmistus ja suunnittelu sekä sovellusten suunnittelu pääsääntöisesti yritysasiakkaille. Yritys valmistaa myös komponentteja asiakkaiden omiin tuotteisiin. Joustava yritys pystyy vastaamaan monien isojen yritysten erikoistarpeisiin:
Xortec valmistaa mm. Nokia Oyj:ltä lisensoituja tuotteita. Pääsääntöisesti asiakasyritykset ovat sijoittuneet eteläiseen Suomeen, Jyväskylän alapuolelle.

Uudet toimitilat hyvällä paikalla, moottoritien kupeessa.

Xortec on toiminut Lempäälässä nyt 2 vuotta. Kovin kaukaa yritys ei Lempäälään muuttanut, sillä aiemmin se toimi Hermiassa, Hervannassa. Tilojen käytyä ahtaaksi, yritykselle alettiin etsiä uusia toimitiloja tai tonttia. Tampereelta tonttia ei löytynyt ja niinpä neuvottelut käynnistettiin Lempäälän suuntaan, josta löytyikin sopiva tontti ja niinpä miehet nyt iloitsevat uusista tarkoituksenmukaisista ja riittävän isoista tiloista Sääksjärvellä.

Sijainti Etelä-Suomen sydämessä on osoittautunut erinomaiseksi asiakassuhteiden hoitamisen kannalta. Etuna on myös lähellä sijaitseva, runsas koulutustarjonta, joka takaa ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden. Lähellä sijaitsevat mm. Tampereen aikuiskoulutuskeskus ja Tampereen Teknillinen Yliopisto, joista alansa osaajia on saatu myös Xorteciin.

Yhteistyö kunnan kanssa on sujunut hyvin. Kunnan toiminnasta on miehille syntynyt positiivinen kuva. Toiminta on ollut nopeaa, joustavaa ja tehokasta.

Valoisat näkymät

Yritys työllistää tätä nykyä 30 hlöä, joista pääosa on tuotannossa ja puolenkymmentä suunnittelussa. Hallintopuoli on suurimmalta osalta Koskensillan ja Kääriäisen varassa. Henkilöstön määrä on kasvanut parissa vuodessa reilulla kymmenellä.

Vastoin yleisiä talousnäkymiä, yrityksessä tilanne näyttää valoisalta ja Xortec onkin nyt ennätysvauhdissa. Kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloksesta on tulossa ennätyksellisen hyvä. Avain menestykseen on Koskensillan ja Kääriäisen mukaan erikoistuminen. Yritys pyrkii tarjoamaan asiakkailleen palvelua, jota muut eivät tarjoa.

Toiminnan avainsana on kehittäminen. Xortecissa pyritään kehittämään uudentyyppistä liiketoimintaa ja uudenlaisia liiketoimintamalleja, joista hyötyvät niin yritys kuin sen asiakkaatkin. Kilpailutilanne onkin Xortecille otollinen, Pirkanmaalla samoista markkinoista kilpailee vain pari yritystä, pääkaupunkiseudulla kilpailua on enemmän. Yrityksen toiminta on kuitenkin alueellisesti painottunutta, vaikka pääkaupunkiseudulla muutamia erittäin hyviä asiakasyrityksiä onkin.

Remonttia ja kulttuuriantia

Kiireisen työn vastapainoksi Joni-Pekka Kääriäinen remontoi vanhaa omakotitaloa, jossa työ ei tekemällä lopu. Se on kuitenkin erinomaista vastapainoa työlle. Kääriäinen kertoo nauttivansa käsillä tekemisestä ja kaikenlaisesta näpertelystä.

Seppo Koskensilta harrastaa liikuntaa ja kulttuuria. Kulttuurin saralta erityisesti elokuvat, teatteri ja kirjallisuus ovat lähellä sydäntä. Eikä oopperakaan ole Koskensillalle vieras kulttuurin laji. Tulevana viikonvaihteenakin hän kertoo suuntaavansa oopperaan. ”Otan osaa” toteaa siihen Kääriäinen ja kirvoittaa lausahduksellaan miehiltä iloiset naurut.

Joni-Pekka Kääriäistä ja Seppo Koskensiltaa haastatteli yhteyspäällikkö Päivi Nahkola.


EsittelySijaintiKartat & KaavatYleiskaavaYdinalueHulikankulmaKoilliskulmaPohjoisrinneUutisarkistoKuvagalleriaIlmakuvatMuut kuvatMarjamäki-esiteTontit & toimitilatRakentaminenHallirakentajan ABCVapaat tontitMarjamäki, ydinalueAlue IIAlue IIIAlue IVAlue VHulikankulmaHulikanperäPohjoisrinneKoilliskulmaPuusepäntien yritys- ja asuinalueSijaintiAsemakaavaKaavamääräyksetTonttien rakentaminenYhteystiedotKortejärviMuut tontitOta yhteyttäVapaat toimitilatKehitys & PalvelutLiikuntapalvelutKuntoCenter IdeaparkBirgitan PolkuTyöterveyspalvelutMatkailuLogistiikkaOpastuspalvelutMarjamäen alueen yrityksetYrityksetLempäälän yritystietokantaLempäälän TietopakettiIdeaparkIdea-AreenaYritysesittelytVuoden 2008 yritysesittelytLauta Oy, heinäkuu 08PP-Logistiikka Oy, elokuu 08Tampereen Konepalvelu Oy, syyskuu 08LukkoLuket, lokakuu 08Safemaster Oy, marraskuu 08Lempäälän Autokatsastus Oy, joulukuu 08Vuoden 2009 yritysesittelytLempesti, tammikuu 2009Vaihmalan Hovi, helmikuu 2009Xortec Oy, maaliskuu 09Amazonia Day Spa, huhtikuu 2009Lismar Oy, toukokuu 2009Optinet Oy, kesäkuu 2009Mäkelän kukka, heinäkuu 2009Leipomo Ståhlberg, elokuu 2009Termorak, syyskuu 2009Megatrex Oy, lokakuu 2009Lempäälän pieneläinklinikka, marraskuu 2009Lempäälän Käsityökeskus, joulukuu 2009Vuoden 2010 yritysesittelytUrheilulattiat-Indoors Oy, tammikuu 2010SportDogPark Oy, helmikuu 2010Konepaja Santala Oy, maaliskuu 2010Dammenberg, toukokuu 2010Robit Oy, kesäkuu 2010Liisan Leipomo Oy, heinäkuu 2010Mönkijä TrailPark, elokuu 2010TipTop tuote Oy, syyskuu 2010Putkiliike P.Nuora Oy, lokakuu 2010Katepal Oy, marraskuu 2010Kuljetusliike Tyvi Oy, joulukuu 2010Vuoden 2011 yritysesittelytHakala yhtiöt, helmikuu 2011FysioCenter, KuntoCenter, maaliskuu 2011Rakennus Oy Paanurakenne, huhtikuu 2011Parturi-kampaamo Marjo-Kaarin T:mi, toukokuu 2011Lempäälän Kehityksen toimitusjohtajan Kari Kantalaisen haastattelu, kesäkuu 2011Ilmastointi-Turppa Ky, heinäkuu 2011Elinkeinojohtaja Markku Sipilän haastattelu, elokuu 2011Jääsaukko Oy, syyskuu 2011Tampereen Työterveys r.y, lokakuu 2011Farmilaite Oy, marraskuu 2011MR Moore Custom Craft Oy , joulukuu 2011Vuoden 2012 yritysesittelytFibox Oy, tammikuu 2012Työtä tarjollaYhteystiedotOta yhteyttä
Yhteistyössä: