Vaihmalan Hovi, helmikuu 2009
![]() |
Vaihmalan Hovissa kohtaa menneen ajan viehättävän kartanomaailman. Pieteetillä remontoidut ja ajan henkeen sisutetut tilat luovat hienot puitteet niin perhejuhliin kuin yritysten tilaisuuksiinkin.
Rakennukset ovat peräisin pääosin 1900-luvun alkupuolelta. Alun perin paikka on ollut kunnalliskoti. Koko rakennus on tarkoitus remontoida lattiasta kattoon, päärakennuksesta ulkorakennuksiin. Ravintolatilat on jo remontoitu ja entisestä pyykkituvasta on tehty viihtyisä rantasauna takkahuoneineen ja patioineen. Uusitut majoitustilat saavat ensimmäiset vieraansa helmikuun aikana. Päätaloon tulevan saunaosastonkin valmistuminen ajoittuu vielä tälle keväälle.
Ihanat Honeymoon-unet
Vaihmalan Hovin huoneet on sisustettu eri teemojen mukaan. Uneen voi vaipua vaikkapa Honeymoon-tyylisessä huoneessa, Ruusutarhassa tai Kultahattu-tyyliin sisustetussa huoneessa.
Lisää majoitustiloja on suunnitteilla päärakennuksen ullakkotiloihin. Sinne kaavaillaan kahdeksaa lisähuonetta, tarkka huoneluku varmistuu myöhemmin lopullisten piirustusten ja lupien myötä.
Erityisesti lapsivieraiden iloksi Vaihmalan Hovin pihapiirissä asustelee kaksi lauhkeaa lammasta, Liinu ja Tiinu, jotka suorastaan kerjäävät silityksiä ja rapsutuksia.
![]() |
Monipuolisia palveluita
Kartanon emäntä Seija Kivimäki kertoo käyttäjien jakautuvan kahteen pääryhmään, yritysasiakkaisiin ja perhejuhlien järjestäjiin. Myös eri yhdistykset käyttävät Vaihmalan Hovia moniin tilaisuuksiinsa. Yksi erityinen, omistajillekin yllätyksenä tullut asiakasryhmä ovat lintubongarit. Heitä on käynyt Ranskasta asti, ympäröivä järvi kun on oivallinen lintujärvi.
Ateria-, majoitus- ja kokouspalveluiden ohella vieraita hemmotellaan monenlaisilla ohjelmapalveluilla. Golfkenttä on vain muutaman askeleen päässä ja ratsastustalli tien toisella puolella. Vaihmalan Hovin asiakkailla on mahdollisuus osallistua myös koskikelluntaan, mönkijäsafarille tai melontaan, lisäksi Vaihmalan Hovin sijainti Tampere-Hämeenlinna laivareitin varrella suo asiakkaille mahdollisuuden lähteä idylliselle laivaristeilylle.
Saunaosaston yhteyteen tulossa oleva Day Spa täydentää palvelutarjontaa ylellisen tuntuisilla hemmotteluhoidoilla.
Kilpailutilanne ei pelota
Vaihmalan Hovin kilpailuvalttina ketjuhotelleihin nähden on ainutlaatuinen miljöö, ja yksilöllinen, joustava palvelu. Seija Kivimäki kertoo Vaihmalan Hovin tarjoavan ainutlaatuisia elämyksiä arjen keskelle. Asiakkaille halutaan tarjota kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu silmänruuasta, herkuttelusta ja hyvästä ohjelmasta.
Rentoutusta työn ääressä
Kysyin Seija Kivimäeltä, miten remontin keskellä liiketoimintaa pyörittävä yrittäjä rentoutuu. Vastaus tuli empimättä: ”työn ääressä”. Niinpä niin, kun työ on innostavaa, se tempaa mukaansa kuin huomaamatta. Jos aikaa työltä jää, Seija Kivimäen voi tavata golfkentällä, laskettelurinteessä tai vaikkapa hiihtoladulla. Ja sitten kun kaikki remontit on tehty, kukaties kaapissa Kivimäkeä odottavat rullaluistimetkin pääsevät tuulettumaan kesäisille teille.
Seija Kivimäkeä haastatteli yhteyspäällikkö Päivi Nahkola.

