KuvagalleriaIn English

Mäkelän kukka, heinäkuu 2009

Yrittäjä Katriina Mäkelä-Koski

Mäkelän Kukkaan tullessaan tulee väistämättä hyvälle tuulelle. Iloisen värikäs kukkaloisto toivottaa tulijan tervetulleeksi jo liikkeen ulkopuolella ja sama yltäkylläinen värien kirjo jatkuu sisällä liikkeessä. Yrittäjä Katriina Mäkelä-Koski kertoo, että yrityksellä on pitkä historia. Mäkelä-Kosken äiti Vuokko Mäkelä perusti kukkakaupan vuonna 1970, omana nimipäivänään, 2. toukokuuta. Silloin liike toimi Sirvalahdessa. Nykyisellä paikallaan liike on toiminut vuodesta 1986 lähtien.

Katriina Mäkelä-Kosken vanhemmat perustivat puutarhan vuonna 1955. Aluksi siellä viljeltiin kurkkua. Kukkapuolen ensimmäisenä tulivat neilikat. Myyntiä tehtiin suoraan puutarhalta. Nykyään puutarhalla viljellään mm. leikkoruusuja sekä kesä- ja joulukukkia, mutta myynti on siirtynyt keskustan liikkeeseen. Puutarhalta tehdään ainoastaan tukkukauppaa.

Vuokko Mäkelä perusti Mäkelän kukan

Palvelulla pärjää

Kukkien tarjonta on lisääntynyt Mäkelä-Kosken mukaan huomattavasti. Kukkia saa nyt jopa huoltoasemilta. Toisaalta ammattitaidolla ja hyvällä palvelulla kilpailussa pärjätään. Mäkelän kukassa asiakasta palvellaan arkisin klo 9-19, lauantaisin 8.30-18 ja sunnuntaisinkin 10-17. Paitsi silloin kun palvellaan pidempään, esim. rippisunnuntaisin tai vaikkapa äitienpäivänä.

Kukkien käsittely on ammattilaisten työtä. Vaikka huoltoasemilta ja marketeista kukkia saakin, siellä ei tehdä sidontaa. Hääkimput, suruvihkot ja muut kukkalaitteet vaativat ammattilaisen osaamista. Erilaiset sidontatyöt muodostavatkin merkittävän osan liikevaihdosta.

Katariina Mäkelä-Koski on hankkinut vankan ammattitaitonsa mm. Lepaalla puutarhaopinnoissa. Vuosien aikana on kertynyt lukematon määrä alan kursseja, joista muistoina on nippu diplomeja odottamassa seinälle pääsyä. Kannuksia Mäkelä-Koski on hankkinut mm. Ranskassa Guy Martin´in kurssilla sekä Saksan kuuluisimman floristimestarin Gregor Lersch´in kurssilla. Tilataidekurssikin on käytynä, eli ammattitaitoa löytyy myös vaativiin julkisten tilojen koristuksiin.

Henkilökunnaltakin vaaditaan osaamista ja onneksi alan osaajia on ollut tarjolla, kun tarvetta on ollut. Vakituisesti liikkeessä työskentelee yhteensä neljä henkilöä, sesonkiaikana jopa seitsemän. Nyt juuri käsillä on vuoden vilkkain aika, kesäsesonki, joka alkaa kevään juhlista ja alkukesän taimimyynnistä. Jouluna huhkitaan myös pitkiä päiviä, mutta sesonki on silloin lyhyempi.

Trendejä ja perinteistä

Kukka-alan ammattilaisten on tärkeää pysyä ajan hermolla. Trendit näkyvät niin sisustuskukkia valittaessa kuin hääkimpuissakin. Perinteisille sidontatöillekin on vankka kysyntä, esim. surukukkia valittaessa. Sisustuksessa muotiväri on nyt valkoinen. Kesän morsian valitsee mahdollisimman luonnollisen tai pelkistetyn yksinkertaisen kimpun. Trendikkäät tai perinteiset kukkakimput päätyvät saajilleen myös Interflora-kukkavälityksen kautta, johon ketjuun Mäkelän kukkakin kuuluu. Kovin merkittävää osaa liikevaihdossa Interflora-välitys ei näyttele, mutta se on sitäkin tärkeämpi palvelumuoto.

Tuotevalikoimaan kuuluu myös lahjatavaroita, kuten lasiesineitä ja kynttilöitä. Mäkelän Kukasta saa myös mullat ja siemenet, ruukut ja ravinteet. Asiakasta halutaan siis palvella mahdollisimman kattavalla tuotevalikoimalla.

Kehittyvä keskusta

Katariina Mäkelä-Koski näkee Lempäälän keskustan kehittyvänä ja vireänä. Ideaparkin tulon myötä koettiin hienoinen notkahdus keskustan liikkeissä, mutta se tasaantui Mäkelä-Kosken mukaan nopeasti. Keskustaan on tullut uusia yrityksiä ja parempaan päin ollaan menossa.

Ideaparkin rakennusvaiheessa myös Mäkelän Kukassa mietittiin siirtymistä sinne. Keskustan liiketila, joka on suunniteltu erityisesti kukkakaupan tarpeita vastaavaksi, veti kuitenkin pitemmän korren ja Mäkelän kukassa päätettiin jäädä nykyisiin tiloihin. Sijainti on kukkakaupalle oivallinen. Pyhän Birgitan kirkossa järjestettävät häät ja hautajaiset tuovat asiakkaita vastapäätä sijaitsevaan kukkakauppaan. Myös haudoille on helppo hakea kukat läheisestä myymälästä.

Vuosien varrella on Mäkelän Kukka saanut oman vankan asiakaskuntansa. Asiakkaita käy niin Vesilahdesta, Akaasta kuin muistakin naapurikunnista. Harvinaisia eivät ole myöskään Helsingistä tai Jyväskylästä tulevat asiakkaat.

Puutarha on ilo

Kysymykseeni yrittäjän rentoutumiskeinoista saan yllättävän vastauksen: puutarhanhoito! Olin varma, että kun pitkät päivät puuhaa kukkien kanssa, sitä ei enää vapaa-ajalla viitsi tehdä, mutta mitä vielä. Tämä ammattiaan rakastava nainen kertoo, että puutarhaa on aina ilo laittaa!

Myös veneily on lähellä Mäkelä-Kosken sydäntä. Talvella työpaineet jäävät laskettelurinteeseen. Kun vapaa-aikaa on vähän, yhdessäolo perheen kanssa on juhlaa, tehtiinpä sitten mitä hyvänsä.

Tästä kukkaloistosta ei hevin lähtisi takaisin toimistoon. Onneksi kainalossa on tuliaisina ihana orvokkiruukku iloa tuomaan, sillä sitähän kukat tuovat!

(Mäkelän Kukassa vieraili Päivi Nahkola)