Lempäälän Käsityökeskus, joulukuu 2009
![]() Titta Eräniityllä on kaikki valmiina illan kynttiläkurssilaisia varten |
Marraskuun iltapäivä on hämärä ja suhjuinen. Vanhan asemarakennuksen ovi on kutsuvasti auki ja ikkunoissa loistavat kodikkaat valot. Sisällä tuoksuu kynttilävahalle. Illalla on tulossa kynttiläkurssi ja valmistelut sitä varten ovat jo käynnissä, kertoo ohjaaja Titta Eräniitty.
Lempäälän Käsityökeskus on osa Taito Pirkanmaa ry:tä, jolla on toimintaa Tampereen lisäksi kahdeksalla paikkakunnalla. Titta Eräniitty määrittelee Lempäälän käsityökeskuksen tavoitteeksi vaalia käsityöperinnettä ja tukea käsityöyrittäjyyttä. Tätä tehdäänkin monin tavoin, esim. kurssien muodossa. Käsityökeskuksessa on esillä myös paikallisten yrittäjien tuotteita.
Vaikka Lempäälän käsityökeskus kuluukin Taito Pirkanmaahan, voidaan Titta Eräniityn mukaan melko vapaasti suunnitella paikallista toimintaa omien vahvuuksien ja asiakkaiden kiinnostuksen mukaan. Käsityökeskuksessa järjestetään tilauksesta monenlaisia kursseja sekä yksityisille että ryhmille. Ryhmät voivat olla yhdistyksiä, yrityksiä, tyky-toimintaryhmiä tai koululaisia. Näin joulun alla suosittuja ovat kynttiläpajat. Yhteen pajaan mahtuu 20, jopa 30 henkilöä kerrallaan.
![]() Sirpa Ojalan käsistä syntyy myyntiin ihania joululahjoja |
Joulu vuoden vilkkainta aikaa
Kaikki tämä toteutetaan kahden tehokkaan naisen, Titta Eräniityn ja Sirpa Ojalan, voimin. Tosin tänä syksynä on saatu lisävahvistukseksi yksi tuntiopettaja Sääksjärvelle. Titta Eräniitty on tekstiilipuolen artenomi AMK ja Sirpa Ojala on ohjaustoiminnan artenomi AMK. Näille puuhakkaille naisille riittää töitä, sillä vaikka syyskauden aukioloajat vaihtelevat päivittäin ja viikonloput ovat kiinni, joulukuussa käsityökeskus palvelee joka päivä, arkisin klo 9-17, lauantaisin klo 10–14 ja sunnuntaisin klo 12–16. Joulu onkin vuoden ylivoimaisesti vilkkainta aikaa.
Lempäälän Käsityökeskuksen pääsalia vuokrataan myös tilaisuuksien pitopaikaksi. Pienimuotoinen tarjoilukin onnistuu käsityökeskuksen kautta. Toki asiakas voi halutessaan käyttää myös pitopalvelua.
Titta Eräniitty kertoo, että vilskettä on ollut mukavasti, eikä taantuma-aikakaan ole koetellut. Pikemminkin päinvastoin, syksy on ollut oikein vilkas. Ehkäpä onkin niin, että työkiireiden hellittäessä tilapäisesti tai kokonaan, ihmisillä on taas aikaa ja innostusta käsillä tekemiseen.
![]() Ihania joulutuotteita itselle tai lahjaksi |
Oppia Näpsästä
Merkittävä osa Taito Pirkanmaan toimintaa ovat Näpsä-käsityökoulut, joissa annetaan laajan oppimäärän mukaista käsityötaiteen perusopetusta. Lempäälän Käsityökeskuksen Näpsässä on 6 lasten ryhmää sekä aikuisten ja senioreiden ryhmät. Lisäksi Akaassa kokoontuu kaksi lapsiryhmää. Tänä syksynä pienimmät näpsäläiset, eskari-ikäisistä tokaluokkalaisiin, ovat tehneet mm. sadesoittimen, lyhdyn ja kansion. Isompien lasten käsistä on syntynyt mm. rottinki-paperilyhtyjä ja tunikoita. Seuraavaksi sidotaan kirjoja.
Näiden taiteen perusopetusryhmien lisäksi on kokoontunut myös erityislasten ryhmä.
Eipä ihme, että tilat tahtovat käydä ahtaiksi. Nyt Käsityökeskuksen väki iloitsee yhdestä uudesta, työväenperinnemuseolta saadusta huoneesta, josta tuli Näpsäläisten työhuone. Mutta vieläkin lisätilaa kaivattaisiin. Tilanahtautta on pyritty helpottamaan mm. pitämällä yhden ryhmän työpaja Lempoisten koulun puutyöluokassa.
![]() Lempäälä-liinalla on kysyntää |
Ideoita riittää
Titta Eräniityllä riittää ideoita. Toiveissa olisi saada lisää vaikkapa tuliaisiksi ja liikelahjoiksi soveltuvia Lempäälä-tuotteita, nykyisten kestosuosikkien, pellavaisen Lempäälä-kaitaliinan ja Outi Kaukinen-Vesan suunnitteleman Lempäälä-patalapun rinnalle. Tällaisille tuotteille Eräniitty näkee olevan kysyntää ja niitä tullaan jatkossa tekemään joko omana tai paikallisten yrittäjien tuotantona.
Eräniitty kertoo olleensa Lempäälän Käsityökeskuksessa nyt 5,5 vuotta. Tänä aikana on syntynyt hyvät kontaktit kuntaan. Erityisesti kulttuuritoimen kanssa tehdään paljon yhteistyötä, mutta yhteistyö sujuu mukavasti myös kunnan muiden toimijoiden, esim. palvelupisteen kanssa.
Myös Lempäälän vanhan aseman tilat ovat mukavan tunnelmalliset ja ahtaudesta huolimatta melko hyvin toimivat.
![]() Ratapuoti ihanuuksia tulvillaan |
Maalausteline odottaa
Jos vapaa-aikaa olisi enemmän, Titta Eräniitty käyttäisi sitä mielellään piirtämiseen ja maalaamiseen. Nyt vapaa-ajan täyttävät etnotanssi ja tietysti perhe, johon kuuluvat yrittäjämies ja kolme lasta, 8 vuotias tytär sekä 14 ja 17 vuotiaat pojat. Kun Titta vielä kertoo tekevänsä miehensä yrityksen paperitöitäkin, täytyy ihmetellä, mistä hän ammentaa energiansa. Ehkäpä vanhan aseman tunnelmasta, käsillä tekemisestä ja niistä ihanista käsityötuotteista, joita vanha asema on tulvillaan.
(Käsityökeskuksessa vieraili Päivi Nahkola)




