Lempäälän Autokatsastus Oy, joulukuu 08
![]() |
Katsastusasema Lempäälään
Viikon 49 aikana Lempäälän palvelutarjonta laajenee katsastusasemalla. Tähän asti katsastukseen on pitänyt lähteä Tampereelle tai Valkeakoskelle, mutta nyt sen saa hoidettua kätevästi vaikka ostosreissun yhteydessä. Asema nimittäin sijaitsee aivan Ideaparkin vieressä.
Lempäälän Autokatsastus Oy on kolmen salskean miehen, Janne Tallgrenin, Jukka Purasen ja Janne Mäkisen yritys, josta saa täyden katsastusasemapalvelun, kuten esim. ajoneuvojen rekisteröinnit. Miehet ovat aiemmin toimineet katsastusmiehinä Tampereella, joten he tietävät mistä puhuvat. Pisin kokemus on Jukka Purasella, joka on katsastanut autoja jo 14 vuoden ajan.
Lempäälä houkutti
Miehet arvioivat Lempäälän väestöpohjan olevan riittävän suuri katsastusasemalle. Useimmilla samankokoisilla paikkakunnilla on oma katsastusasemansa. Miehet uskovat myös kotimaisuuden olevan asiakkaita houkuttava tekijä. He kertovat mm. kaikkien Tampereen katsastusasemien olevan ulkomaisessa omistuksessa. Myös edullinen hinnoittelu ja asiakasystävälliset aukioloajat ovat omiaan houkuttelemaan asiakkaita Lempäälän ulkopuoleltakin.
Lempäälän Autokatsastus palvelee asiakkaitaan arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-14. Sopimuksen mukaan katsastukseen voi päästä myös muulloin.
Marjamäkeen, Ideaparkin naapuriin
Miehet olivat etsineet katsastusaseman paikkaa jo pitkään. Tiedossa oli, että Lempäälässä ei asemaa ole ja lähiseudunkin katsastusasemilla on jonoja. Kun sitten Marjamäessä sijaitseva öljykeskus ehdotti katsastusaseman sijoittamista öljykeskuksen kanssa samalle tontille, Ideaparkin viereen, miehen ryhtyivät tuumasta toimeen.
Sijainnin Ideaparkin naapurissa, miehet näkevät vahvuutena. Nyt on mahdollisuus yhdistää samaan reissuun vaikkapa shoppailu, ruokailu ja auton katsastaminen. Naapuriin tulossa oleva Areena-aluekin tukee katsastusaseman toimintaa, kun erityisesti miesväelle riittää ihmeteltävää jättimäisessä auto-, moottoripyörä- ja venekaupan keskuksessa.
Katsastusmieheksi ei kuka vaan kelpaakaan
Katsastusmieheltä vaaditaan nykyään autoinsinöörin tutkinto. Sen lisäksi pitää olla kokemusta autokorjaamotyöstä. Kun kokemusta on kertynyt, voi päästä kurssille, joista lähimmät järjestetään Helsingissä tai Turussa. Kurssin jälkeen pääsee katsastusasemalle lähiharjoitteluun, jonka jälkeen voi suorittaa kokeen ja vasta kokeen hyväksyttävästi suoritettuaan voi aloittaa katsastusmiehenä. Ammattitaitoa on myös ylläpidettävä jatkuvasti. Kerran vuodessa pitää kurssittautua ja koe pitää uusia kolmen vuoden välein, jotta katsastusmiehen ammatissa voi toimia.
Niinpä ammattitaitoista työvoimaa ei juuri olekaan saatavilla, ainakaan lyhytkestoiseen kiireapuun.
Harrastuksena työ
Kysymykseeni miten katsastusmies rentoutuu, miehet suhtautuvat ymmärrettävästi hymyillen. ”Taitaa käydä niin, että tässä ei nyt ainakaan lähimpään pariin vuoteen harrasteta yhtään mitään”. Totta, uudessa yrityksessä varmasti riittää töitä, eikä vapaa-ajan ongelmia ole.
Tallgren, Puranen ja Mäkinen ovat kuitenkin silminnähden innostuneita uudesta yrityksestään ja kun intoa on, töitä jaksaa tehdä ja asiakkaita palvella hymyssä suin.
