Tampereen Työterveys r.y, lokakuu 2011
![]() |
Lokakuun yritysesittelyssä Tampereen Työterveys r.y
TERVEISIÄ TYÖTERVEYDESTÄ
Huolenpito 32.000 ihmisen terveydestä ei ole pikkujuttu.
Kaikki ovat aktiivisesti työelämässä olevia ihmisiä, arjen ja suomalaisen yhteiskunnan käynnissä pitäjiä. Teollisuuslaitosten ja kauppaliikkeiden työntekijöitä enimmäkseen. Joukossa on myös esimerkiksi poliiseja ja näyttelijöitä. Ynnä yrittäjiä, isoja ja pieniä, yksinyrittäjiin asti.
Tampereen Työterveys r.y. hoitaa heidän kaikkien terveyttä, tarvittaessa tietenkin sairautta. Pirkanmaan suurin työterveyspalvelija on iso toimija alallaan. Toisin kuin voisi olla, se ei ole minkään ylikansallisen jättiketjun osanen. Se on supisuomalainen rekisteröity yhdistys, joka toimii osuuskuntaperiaatteella. Jäsenet ovat asiakkaita ja asiakkaat jäseniä. Toiminnan tuotolla kehitetään palveluita.
![]() |
Lähihoitoa
Tampereen Työterveyden palvelut on jalkautettu Pirkanmaalle ja vähän sen ulkopuolellekin. Toimitaan siellä, missä asiakkaatkin toimivat. Keskuspaikka on Tampere, missä toiminta alkoi lähes neljä vuosikymmentä sitten. Aloite tuli paikalliselta teollisuudelta, nuorkauppakamarin piiristä.
Tampereella onkin vanhalla Finlaysonilla sijaitsevan pääpaikan lisäksi useita eri terveysasemia. Osa niistä toimii jäsenyrityksen tiloissa, osa omissa. Toimipisteitä löytyy myös Nokialta, Hämeenlinnasta, Valkeakoskelta, Mänttä-Vilppulasta, Kangasalan Sahalahdelta…
Ja tietenkin Lempäälästä, missä Tampereen Työterveys on sijoittunut Ideaparkiin. Paikkakunnalle tultiin, koska ympäri Lempäälää on useita merkittäviä asiakasjäseniä. Palveluja käyttävät runsaasti myös Ideaparkissa toimivat yritykset.
Työterveys tekee tuottavuutta
– Yhden työntekijän työterveyshuolto maksaa vuodessa saman kuin kyseisen työntekijän yksi ainoa sairauslomapäivä.
Erikoislääkäri Mauri Jussila on Johtanut Tampereen Työterveyttä vuodesta 2004. Hän korostaa potilaan merkitystä koko toiminnan keskipisteenä, mutta valottaa asiaa mielellään myös jäsenyrityksen kannalta.
– Eettisyys on pieni sana mutta iso asia. Meille se merkitsee jäsentemme suuntaan erityisesti sitä, ettei yrityksille myydään sellaisia palveluja, joista ne eivät hyödy.
Tampereen Työterveydellä on laaja kirjo omia palveluita. Ja mitä ei itseltä löydy, hankitaan muualta. Mitä sitten asiakkaalle tarjotaan, määritellään jäsenkohtaisessa sopimuksessa. Se perustuu räätälöityyn toimintasuunnitelmaan, joka taas pohjautuu asiakkaan toimintaan ja tarpeisiin tutustumiseen. Olosuhteiden muuttuessa sopimustakin tarkistetaan.
Jäsenet maksavat työterveyspalveluistaan pienen perusmaksun, ikään kuin jäsenmaksuna. Valtaosa kuluista määräytyy tasan tarkkaan sen mukaan, kuinka paljon ja millaisia palveluita yritys käyttää.
Näin esimerkiksi hyvä ennalta ehkäisevä työterveyshuolto koituu jäsenyrityksen eduksi – mitä vähemmän tarvitaan varsinaisia hoitoja, sen vähemmän koituu kuluja.
Varsin reilua peliä!
Tampereen Työterveys r.y / Ideapark
Ideaparkinkatu 4 C 1
37570 Lempäälä
Puh. (03) 256 39 111
www.tampereentyoterveys.fi

