Jääsaukko Oy, syyskuu 2011
![]() |
Syyskuun yritysesittelyssä Jääsaukko Oy
KULJETUSFIRMALLA MAAILMAN
MODERNEIN PAKASTUSTEKNIIKKA
Kun vertailee mielessään ruokakauppaa ennen ja nyt, on helppo huomata ainakin yksi asia: pakastealtaiden rivi on nykyaikaisissa myymälöissä venymistään venynyt. Ja venyy yhä – ruokapakasteet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Tarjonta monipuolistuu, laatu paranee. Pakastettu ruoka on puhdasta, ja yhä useampi haluaa syödä terveellisesti.
Näin perustelee bisnestään Ari S a u k k o, Jääsaukko Oy:n toimitusjohtaja-pääomistaja. Jo poikasesta alkanut puuhailu isän kuljetusliikkeessä Pohjanmaalla on johtanut monipuolisten opintojen ja työkokemusten kautta pitelemään maailmanlaajuisesti toimivan kuljetus- ja huolintafirman ohjaimia.
Mutta palataksemme pakasteisiin; eiväthän ne itsestään sinne altaaseen ilmesty, käänneltäviksi ja ostoskärryyn poimittaviksi. Kerran pakastettu tarvitsee pakkasensa, käyttöön ottoon asti.
Jääsaukko onkin rakentanut koko Suomen kattavan kylmä- ja viileätuotteiden jakelujärjestelmän. Omia pakastevarastoja ja terminaaleja on Helsingissä, Tuusulassa, Turussa, Lempäälässä, Puumalassa, Seinäjoella. Baltian jakelu on hallinnassa. Euroopasta rahdataan esimerkiksi juustoja ja vihanneksia, pakasteitakin.
Omia ajoneuvoyksiköitä on puolensataa. Lisäksi 10 miljoonan liikevaihdolla työllistetään runsaasti alihankkijoita.
Vuoden 2010 alusta yhtiön ulkomaanliiketoiminta laajeni merkittävästi, kun toimintansa lopettaneen Tiger Transport Oy:n henkilökunta siirtyi Jääsaukko Oy:n palvelukseen.
![]() |
Ympäristölle ystävällinen
pakastusmenetelmä
Lempäälän komea terminaali valmistui Marjamäen alueelle vuonna 2008. Ministeri Mauri Pekkarinen tuli paikalle juhlistamaan tapahtumaa. Ja hyvästä syystä: Lempäälästä tuli kertaheitolla tärkeä piste maailmanlaajuisen kuljetussysteemin kartalle.
Lempäälässä toimii myös tuo maailman moderneinta tekniikkaa edustava pakastin. Itse asiassa se edustaa enempääkin kuin edistynyttä tekniikkaa: kokonaan uutta tapaa pakastaa.
Kyseessä on maailman ensimmäinen digitaaliohjattu hiilidioksidipakastamo. Hiilidioksidin käytöllä on päästy eroon perinteisestä ammoniakkipakastuksesta, ruuan laadun ja ympäristön hyväksi.
Hiilidioksidi otetaan ilmasta ja nesteytetään. Pakastustunneleissa ylletään 20 m/s ilmanpuhalluksen kanssa jopa -90ºC pakkasvaikutukseen, kun ammoniakilla päästään korkeintaan -30ºC:een. Koko tämä järjestelmä on ohjattavissa kännykällä!
Ympäristöasiatkin on huomioitu. Järjestelmän lauhdelämpöä ei suinkaan lasketa hukkaan, vaan sillä pidetään terminaalin piha turvallisen sulana pahoilla pakkasillakin.
Ari Saukko on säilyttänyt opinnoistaan ja Ruotsin- sekä Etelä-Suomen-vuosistaan huolimatta vankan pohjalaisen yrittäjäasenteen, samoin kuin Kyrönjokivarren murteen:
– Me haluamma olla hyviä kaikes mitä tehrähän – rakennetahan palvelu hyvistä paloosta. Eikä meilloo hätää niin kauan kun ihmiset syää ja meirän palvelut kelpaa.
Jääsaukko Oy:lla vieraili Kalle Mäkelä
Jääsaukko Oy
Hulikankulma 9
37570 Lempäälä
p. (03) 346 5840

