KuvagalleriaIn English

FysioCenter, KuntoCenter, maaliskuu 2011

LIIKEKAUPUNGIN LIIKUNNALLISIN

Kun yritys voi vaatimattomasti mainita toimivansa viidennellä vuosikymmenellään, voidaan jo puhua kokemuksen rintaäänestä. Sitä suuremmalla syyllä, kun toiminnan johdossa on koko ajan ollut sama yrittäjä.

Fysioterapeutti Juhani Vesanen perusti Suomen ensimmäisen urheiluvammoihin erikoistuneen fysikaalisen hoitolaitoksen vuonna 1978. Tänään Ideaparkin KuntoCenter on hänen viiden yrityksensä ryppäässä tuoreimmasta päästä, niin ideoiltaan kuin varustukseltaan.

Valtakunnan huipputarjontaa

Viialalaislähtöinen Vesanen on asunut Lempäälässä yli 30 vuotta. Oman seudun väelle on mukava tarjota tuotetta, jonka tietää kestävän vertailun minkä hyvänsä kilpailijan kanssa.

Kutsu on kuultu. Vuoden aikana Ideaparkin KuntoCenterissä käy hoidoissa tai kuntosaliharjoituksissa seitsemisensataa henkilöä. Konseptiin kuuluu monipuolisuus: tarjolla on fysioterapian ja salin lisäksi ryhmäliikuntaa, hierontaa, valohoitoja ja kosmetologin palveluita. Etenkin ryhmäliikunnan kysyntä on rajussa kasvussa.

Kaikki asiakkaat eivät tule Lempäälästä. Salivaatteet kassissa saavutaan yhtä lailla Viialasta ja Vesilahdelta, Tampereelta ja Valkeakoskelta. Vesasen tunnuslause on ”hyvä henkilökohtainen ohjaus”. Sitä toteuttamassa firmassa puuhaa yli 30 henkilöä, joista fysioterapeutteja 14.

Kokemuksen kehittämä, korkea ammattitaito tukee esimerkiksi kuntoutettavien ohjausta terveyden ja sen hoidon tiellä eteenpäin, kun tarve sitä vaatii. Ja jokainen saliharjoittelija saa juuri omilla edellytyksillään laaditun ohjelman selvin perusteluin siitä, mihin ja miten mikäkin harjoitus vaikuttaa.

Liikkuja tarvitsee tavoitteita

Huipputuloksia ei kaikkien tarvitse tavoitella. Mutta omat tavoitteet kannatta asettaa ja seurata niiden toteutumista. Motivaatio lisääntyy kummasti, kun havaitsee, että puurtaminen kannattaa, painottaa Vesanen. Ja totuus on, ettei lihas vahvistu muuten kuin vastusta vasten. Oikotietä ei ole.

Vesanen korostaa yleensäkin lihaskunnon merkitystä: — Liikunta on helposti kovin kausittaista.
Lähdetään laskettelureissulle Lappiin ja lasketaan päivät pääksytysten, kun kerran sitä varten on reissuun lähdetty. Lyhyellä lomalla eivät laskettelussa lujille joutuvat lihakset mitenkään ehdi kehittyä. Seurauksena on helposti väsymyksestä johtuvia vammoja, jotka olisi voitu edeltävällä, säännöllisellä harjoittelulla välttää.

Ikäliikkujista ikiliikkujia

Varttuneiden liikuntaharrastus on pikku hiljaa saamassa huomion, joka sille ehdottomasti kuuluu. Jo tätä päivää, mutta vielä varmemmin tulevaisuutta ovat senioreille tarkoitetut kuntosalit. Ne tulevat mahdollisesti olemaan senioritaloissa ja ovat ulkopuolistenkin käytettävissä, kunhan vain niiden pyörittämisen käytännöstä sovitaan.

— Ei se niin tärkeää ole, kuka ihmisiä liikuttaa. Tärkeää on, että ihmiset liikkuvat, hymähtää Vesanen. — Ja nyt ollaan ihmisten liikuttamisessa vieläkin aivan alkutekijöissä.

Niinpä. Missähän mun salikamppeet on….

FysioCenter, KuntoCenter
Ideaparkinkatu 4 A - 37570 Lempäälä
IDEAPARK 2.kerros


Fysioterapia:
Puh. 0400894715

Liikunta:
Puh. 0401602070

Kauneus:
Puh. 0401603025

Asiakaspalvelu avoinna:
ma-to 11-19
pe 12-19
la 9.30-13

http://www.fysiocenter.net

KuntoCenterillä vieraili Kalle Mäkelä


EsittelySijaintiKartat & KaavatYleiskaavaYdinalueHulikankulmaKoilliskulmaPohjoisrinneUutisarkistoKuvagalleriaIlmakuvatMuut kuvatMarjamäki-esiteTontit & toimitilatRakentaminenHallirakentajan ABCVapaat tontitMarjamäki, ydinalueAlue IIAlue IIIAlue IVAlue VHulikankulmaHulikanperäPohjoisrinneKoilliskulmaPuusepäntien yritys- ja asuinalueSijaintiAsemakaavaKaavamääräyksetTonttien rakentaminenYhteystiedotKortejärviMuut tontitOta yhteyttäVapaat toimitilatKehitys & PalvelutLiikuntapalvelutKuntoCenter IdeaparkBirgitan PolkuTyöterveyspalvelutMatkailuLogistiikkaOpastuspalvelutMarjamäen alueen yrityksetYrityksetLempäälän yritystietokantaLempäälän TietopakettiIdeaparkIdea-AreenaYritysesittelytVuoden 2008 yritysesittelytLauta Oy, heinäkuu 08PP-Logistiikka Oy, elokuu 08Tampereen Konepalvelu Oy, syyskuu 08LukkoLuket, lokakuu 08Safemaster Oy, marraskuu 08Lempäälän Autokatsastus Oy, joulukuu 08Vuoden 2009 yritysesittelytLempesti, tammikuu 2009Vaihmalan Hovi, helmikuu 2009Xortec Oy, maaliskuu 09Amazonia Day Spa, huhtikuu 2009Lismar Oy, toukokuu 2009Optinet Oy, kesäkuu 2009Mäkelän kukka, heinäkuu 2009Leipomo Ståhlberg, elokuu 2009Termorak, syyskuu 2009Megatrex Oy, lokakuu 2009Lempäälän pieneläinklinikka, marraskuu 2009Lempäälän Käsityökeskus, joulukuu 2009Vuoden 2010 yritysesittelytUrheilulattiat-Indoors Oy, tammikuu 2010SportDogPark Oy, helmikuu 2010Konepaja Santala Oy, maaliskuu 2010Dammenberg, toukokuu 2010Robit Oy, kesäkuu 2010Liisan Leipomo Oy, heinäkuu 2010Mönkijä TrailPark, elokuu 2010TipTop tuote Oy, syyskuu 2010Putkiliike P.Nuora Oy, lokakuu 2010Katepal Oy, marraskuu 2010Kuljetusliike Tyvi Oy, joulukuu 2010Vuoden 2011 yritysesittelytHakala yhtiöt, helmikuu 2011FysioCenter, KuntoCenter, maaliskuu 2011Rakennus Oy Paanurakenne, huhtikuu 2011Parturi-kampaamo Marjo-Kaarin T:mi, toukokuu 2011Lempäälän Kehityksen toimitusjohtajan Kari Kantalaisen haastattelu, kesäkuu 2011Ilmastointi-Turppa Ky, heinäkuu 2011Elinkeinojohtaja Markku Sipilän haastattelu, elokuu 2011Jääsaukko Oy, syyskuu 2011Tampereen Työterveys r.y, lokakuu 2011Farmilaite Oy, marraskuu 2011MR Moore Custom Craft Oy , joulukuu 2011Vuoden 2012 yritysesittelytFibox Oy, tammikuu 2012Kaivopumppu M. Kulmala Oy, helmikuu 2012Wihuri Oy, maaliskuu 2012Vihreä Polku, huhtikuu 2012Työtä tarjollaYhteystiedotOta yhteyttä
Yhteistyössä: