Farmilaite Oy, marraskuu 2011
![]() |
Marraskuun yritysesittelyssä Farmilaite Oy
OSAAVAA VARAUTUMISTA
Kun traktori tai muu työkone särkyy, kyse ei ole pikkuasiasta. Usein se sattuu juuri kiireimpään työaikaan – silloinhan koneet ovat kovimmalla koetuksella. Ja Suomen nopeasti vaihtelevissa säissä yhdistelmä: pellon laidassa seisova kone ja tekemistään odottava työ, voi käydä arvaamattoman kalliiksi.
Rikkoutuneen osan tilalle on saatava uusi. Ja nopeasti sittenkin.
Minkäs vuoden Natikka se sulla olikaan…?
Lempäälän ja Tampereen rajalla jo vuodesta 1984 toiminut Farmilaite Oy on varautunut pelastamaan hädässä. Apua toki konepulmin löytyy, vaikka ei varsinaisesta hädästäkään ole kyse.
Traktorit ovat kestämään tehtyjä työkoneita, toisin kuin vaikkapa autot. Se merkitsee, että maasta löytyy runsaasti ikääntynyttä mutta yhä käytössä olevaa konekantaa. Useinkin ne nykyään ovat tilan kakkos- tai kolmostraktoreita, mutta yhtä lailla tarpeellisia työjuhtia. Niinpä kyläteitä ajeleva ei niinkään harvoin havaitse peesailevansa Nuffieldia tai Fordsonia, joka on jättänyt liukuhihnan Paasikiven aikaan.
Entäs kun vanhalla rapsahtaa? Löytyykö vielä varaosia?
– Löytyy, löytyy, vakuuttaa Farmilaitteen toinen omistaja Timo L a h t e l a.
![]() |
Siis millainen ääni, osaatko vähän kuvailla…?
Aina ei osan tarvitsijalle ole ihan selvää, mitä nyt tarvittaisiin koneen saamiseksi taas pelitystilaan. Silloin on firman kuuden varaosamyyjän ammattitaidolle kysyntää. Yhdessä pyritään selvittämään, mikä on vika, ja mikä siihen avuksi olisi.
Farmilaitteen toimitusvalikoima käsittää lähes 10.000 nimikettä, joista suurimpia ovat kokonaiset moottorit. Tarjolla on tosi paljon muutakin kuin varsinaisia varaosia: työkaluja, lisävarusteita, tarvikkeita, hydrauliikkaa… Loppukäyttäjä traktorinsa pukilla on tietenkin se herra ja hidalgo, jonka eteen työtä tehdään, mutta suurin osa tavarasta menee kuitenkin korjaamoille ja muille toimitusketjun välilenkeille. Myös kotimaiset alan valmistajat hankkivat Farmilaitteen kautta tarvitsemiaan komponentteja.
![]() |
Ja juttua riitti…
Alun perin liikeidea oli toimittaa edullisia varaosia postitse asiakkaille, jotka asuivat etäällä liikepaikoista. Edelleenkin postimyynnillä on vankka osa liikkeen toiminnassa. Painopiste on tältä osin pitkien etäisyyksien Itä- ja Pohjois-Suomessa. Myymälässä poikkeavat asiakkaat tulevat lähinnä Pirkanmaalta.
– Vielä muutama vuosi taaksepäin perjantai oli meillä ilman muuta vilkkain myyntipäivä. Isännät tulivat kaupunkireissuilleen ja poikkesivat meilläkin. Silloin sijaintimme tässä ison tien varressa oli arvossaan. Ja toki edelleen hyvät liikenneyhteydet ovat meille elinehto.
Kiristynyt työn tahti tiloilla ja korjaamoissa on vähentänyt kaupankäynnin sosiaalista puolta, mutta kokonaan se ei ole kadonnut. Ja vastaavasti uudet sähköiset yhteydenpidon muodot vahvistavat otettaan tälläkin kaupan alalla. Miltä näyttää tulevaisuus, Timo Lahtela? Maatalous on globaalissa murroksessa, näkyykö se Sääksjärvellä?
– Ei se ainakaan suoranaisesti näy. Kun isännän kone menee rikki, hän tarvitsee varaosan. Kun kaupasta löytyy oikea tavara oikeaan hintaan, kauppaa tehdään huomennakin.
Farmilaite Oy
Tampereentie 486
33880 Lempäälä
P. (03) 3122 7600
www.farmilaite.fi
etunimi.sukunimi@farmilaite.fi
Teksti Kalle Mäkelä


