Urheilulattiat-Indoors Oy, tammikuu 2010
![]() Toimitusjohtaja Jukka Holstila ja markkinointipäällikkö Sari Arminen |
![]() Tuotepäällikkö Matti Holstila |
Ei tarvita suuria halleja ja prameita konttoreita, jotta voi päästä alansa markkinajohtajaksi Suomessa. Tästä hyvä esimerkki on vuonna 2005 perustettu Urheilulattiat-Indoors Oy. Kun on hyvä ja toimiva yhteistyökumppanien verkosto, voidaan markkinajohtajan asemaan päästä kevyellä kolmen hengen organisaatiolla. Kevyellä tässä tapauksessa tarkoitetaan lukumäärää, ei kokemusta. Sillä alan kokemusta on tälle tiimille karttunut jo rutkasti. Sekä toimitusjohtaja Jukka Holstila, että markkinointipäällikkö Sari Arminen ovat olleet alalla jo pitkään. Porukan nuorimmalla, tuotepäällikkö Matti Holstilallakin on jo usean vuoden kokemus lattianpäällystealalta. Urheilulattiat-Indoorsissa hän on toiminut reilun vuoden.
Yritys toimii Lempäälän keskustassa, hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Lempäälän sijaintia Jukka Holstila kuvaakin erittäin sopivaksi. Tästä on helppo lähteä niin pääkaupunkiseudulle kuin pohjoisen suuntaankin.
Yhtiön varasto toimii Lahdessa yhteistyöyrityksen hoitamana. Lempäälästä lähtee määräys tavaran eteenpäin toimittamisesta ja yhteistyöyritys hoitaa työn. Sari Arminen toteaa, että ehdoton edellytys tällaiselle yhteistyölle on kumppaniyrityksen tuotetuntemus. Tässä tapauksessa kyseessä on hyväksi havaittu asennusyritys, jolle tuote on tuttu ja homma pelaa kitkatta.
![]() Urheilulattiat-Indoors on toimittanut lattioita mm. Espooseen... |
![]() ... Helsinkiin ... |
![]() ... ja Vantaalle. |
Laajasta tuotevalikoimasta löytyy sopiva
Urheilulattiat-Indoors Oy toimittaa sisäliikuntatilojen lattioita. Tuotevalikoima on laaja. Siihen kuuluvat erilaiset puulattiat, linoleumilattiat, joustavat muovimatot, polyuretaanimassalattiat sekä kumipäällysteet. Kaiken kaikkiaan valikoimassa on kymmeniä, sekä koti- että ulkomaisten valmistajien tuotteita. Kohteita, joihin lattioita toimitetaan, on ympäri Suomea. Holstila arvioi, että n. 30 % kaupasta kappalemäärissä mitattuna tulee pääkaupunkiseudulta, 30 % Turun, Tampereen ja Vaasan alueelta ja loput muualta Suomesta. Tampereen seudulla lattioita on toimitettu mm. Lempäälän, Pirkkalan, Kangasalan, Nokian ja Hakametsän jäähalleihin.
Kaupanteko tällä alalla on yleensä pitkähkö prosessi. Sari Arminen valottaa, että työ alkaa jo arkkitehdin työpöydältä. Usein esim. julkisen sektorin hankintapäätökset saattavat pitkittyä ja voi mennä hyvinkin kolme vuotta ennen kuin kauppa realisoituu.
Kilpailutilanne vaikuttaa Urheilulattiat-Indoorsin kannalta hyvältä, sillä se toimii laajalla tuotevalikoimalla, mutta kuitenkin rajatulla toimialalla. Se on selkeä kilpailuetu, vaikka kilpailijoita alalla onkin useita. Osa heistä on erikoistunut mm. ulkojuoksuratoihin, joita Urheilulattiat-Indoors taas ei toimita lainkaan. Tuttuja tuotemerkkejä kuitenkin vilahtelee Holstilan puheessa hänen mainitessaan kilpailijoita. Mutta yksikään niistä ei toimita koko sisäliikuntalattiavalikoimaa joustolattioista puulattioihin. Liekö tässä syy, että taantuma ei ole puraissut yhtiötä, vaan tulosta tehdään entiseen malliin.
Syksyllä 2006 voimaan tulleet Euronormit ovat tuoneet Urheilulattiat-Indoorsille lisää asiakkaita, sillä ne määrittävät mm. liikunta- ja leikkipaikkojen alustoille asetettavat minimivaatimukset, joita kaikki vanhat alustat eivät täyttäneet. Haasteellista tilaajan kannalta on, että esim. koulujen liikuntasaleihin sovelletaan euronormeja. Koulukäytölle on omat vaatimuksensa, liikuntakäytölle omansa, ja kun vielä salin iltakäytöllekin on omat vaatimuksensa, ollaankin jo melkoisessa vaatimusten viidakossa. Juuri tällaisten ongelmien ratkaisemissa korostuu Urheilulattiat-Indoorsin väen ammattitaito. He osaavat etsiä asiakkaalle sopivimman ratkaisun, johtoajatuksenaan oikea lattia oikeaan paikkaan.
![]() Sarin löytää suksilta kesät talvet |
Happitankkausta vapaa-ajalla
Koko kolmikko kertoo tuulettavansa työasiat mielestään ulkoilemalla.
Jukka Holstila kertoo rentoutuvansa mökkeillen ja moottorikelkkaillen. Myös laskettelu ja hiihto ovat lähellä sydäntä.
Matti Holstila seuraa isän jalanjälkiä myös harrastuspuolella, sillä hänkin tunnustaa rentoutuvansa moottorikelkan selässä. Happea hän hankkii lenkkipolulta ja tuntumaa sisäliikuntalattioihin kuntosalilta.
Sari Armisen työkiireet kaikkoavat lenkkeillen ja suksilla. Suksilta Sarin löytää kesät talvet. Kesällä hän kiitää järvenselällä ja talvisin laskettelurinteissä. Sisäliikuntalattioihin Sari ei harrastusmielessä tutustu, mutta kertoo muun perheen pitävän siitä huolen sitäkin tehokkaammin.
Mukava kuunnella tätä innostunutta kolmikkoa. Tällä ammattitaidolla ja energialla valloitetaan varmasti lattia toisensa jälkeen, ja niinhän on jo käynytkin.
(Yrityksessä vieraili Päivi Nahkola)





