Mönkijä TrailPark, elokuu 2010
![]() |
MÖNKIJÄLLÄ MENESTYKSEEN
Mönkijä TrailPark Oy on sijoittunut sekä liikenteellisesti että taktisesti oivalliseen paikkaan. Paikan valinta kertoo myös yrityksen kehittymisestä. Alun perin päätoimiala olivat metsämaastoihin suuntautuvat elämysajelut. Tänään kauppa mönkijöillä ja kaksipyöräisillä kulkupeleillä, niiden varaosilla ja huoltopalveluilla tuottaa leivästä leijonanosan. Niinpä toimitilat hankittiin vanhan kolmostien varresta Marjamäestä. Tilojen edellinen käyttäjä siirtyi samalla alueella runsaammille neliöille – Marjamäessä yritysten tarpeiden mukainen tilojen kierrätys toimii.
Jos metsään haluat mönkiä nyt…
Toimitusjohtaja Mika Henttonen kehuu Marjamäkeä:
— Hyvä liikennepaikka, hyvä liikepaikka – ja mikä tärkeintä, kunnon metsämaastot alkavat heti kolmostien takaa. Meillä on siellä peninkulman verran mönkijäuria, joilla asiakkaat pääsevät kokeilemaan ja kokemaan, miltä maailma näyttää mönkijän sarvista katseltuna.
Moni mönkijän hankintaa harkitseva käy mielellään kokeilemassa, kuinka uusi kulkupeli käy käteen ja mihinkä se pystyy. Kokeilu voi olla ohjattua tai omatoimista. Asiallisen käyttöopastuksen saatuaan uskaltaa ensikertalainenkin ohjailla ajokkiaan korpipoluilla turvallisin mielin.
Mönkijä TrailParkin reiteillä voi käydä ajelemassa omallakin mönkijällä, pientä kunnossapitokustannuksiin osallistumista vastaan.
Mönkijä TrailPark järjestää myös ohjattuja mönkijäsafareita esimerkiksi yritysten ja muiden yhteisöjen tapaamisohjelmaksi, varusteet saa talon puolesta. Päämäärä voi olla metsälaavu, missä nautitaan eväitä ja erämaisia tunnelmia.
![]() |
Monikäyttöisiä menopelejä
Firma tuo maahan ja myy Trapper-merkkisiä mönkijöitä. Muitakin merkkejä talosta löytyy. Myös käytetyillä käydään kauppaa. Tosin ne eivät juurikaan varastoon kerkiä, hyvät vaihtopelit viedään käytännössä käsistä. Uusia mönkijöitä lähtee asiakkaiden ajettaviksi vuodessa pari kolmesataa kappaletta.
Eikä mikään ihme! Mönkijä on lyönyt itsensä läpi monipuolisena, kätevänä ja käyttökustannuksiltaan kohtuullisena moottoriajoneuvona niin työhön kuin vapaa-aikaan. Se vetää melkoista kuormaa, kuljettaa pari ihmistä, sillä tekee lumityöt ja monta muuta voimaa vaativaa askarta. Ajo sujuu ympäri vuoden: 30 cm lunta ei haittaa menoa mitenkään, ja syvemmästäkin selvitään pingottamalla pyörien tilalle telat. Tielläkin sillä sopii ajella, kunhan peli on tieliikennekelpoiseksi rekisteröity.
Nelivetoisten monitoimimönkijöiden lisäksi kaupan on kevyitä takavetoisia, urheilulliseen ajoon tarkoitettuja versioita, mutta niiden kysyntä on ainakin toistaiseksi vähäistä. Mönkijän perusostaja haluaa koneeltaan myös työhyötyjä.
– Tervetuloa kokeilemaan, miltä mönkiminen tuntuu, kutsuu Mika. – Kokemus osoittaa, että joka mönkijän sarviin tarttuu, jää niihin helposti ja mielellään kiinni!
Mönkijöihin kävi tutustumassa Kalle Mäkelä
Yhteystiedot:
Mönkijä TrailPark Oy
Pajalantie 6, 37570 Lempäälä
Puh. 010 666 4100
myynti@trailpark.fi
www.trailpark.fi

