Kuljetusliike Tyvi Oy, joulukuu 2010
![]() |
”PITÄÄ OLLA NÄLKÄ KEHITTYÄ.”
Kun päämäärä on selvillä, on puolet matkasta tehty?
Kun yrityksen tavoite on olla maailman paras tavarankuljettaja välillä Tampere-Helsinki, ei tietenkään riitä, että on paras Janakkalaan asti. Vasta kun päämäärä on saavutettu, lasti purettu ja mieluiten uusikin otettu sisään, on yksi matka tehty.
Yksi monista. Joka vuorokausi tahkoavat Tyvin rekat yli puolensataa kuormaa pisteestä toiseen. Kymmenet käsiparit pyörittävät rattia, jotta Suomen talouden pyörät pyörisivät ja meistä jokainen saisi tarvitsemansa.
Marjat poimitaan mäestä käsin
Tyvi Oy muutti vastikään Lempäälän Marjamäkeen. Kun tili tehdään kolmostiellä, on hyvä olla tien kupeessa. Valinta on tietoinen: Tyvi Oy haluaa olla Etelä-Suomen luottokuljettaja. Pitkät reitit pohjoiseen, saati ulkomaille, on ainakin toistaiseksi suljettu suunnitelmista. Vaikka – kuka huomisen tietää? Avoimuus uudelle on avainsana.
Marjamäestä käsin ohjataan toimintaa, rekkalaivaston purjehdusta reiteillään. Siellä on myös huoltopalvelu, jolla riittää töitä yli kahdenkymmenen yksikön pitämisessä tip-topkunnossa. Alihankkijat mukaan lukien pyöriä pyörittää kuutisenkymmentä henkeä. Käytössä on myös terminaalitilaa, omaan tarpeeseen ja naapureillekin.
Liikenne on tietolaji
Toimitusjohtaja Heikki T y v i ja myyntipäällikkö Karri K e k k o n e n puhuvat autotekniikasta ja itse liikennöinnistä vähän. Se pelaa, koska sen on pelattava. Mitäpä siitä sen enempää. Hyvä ja hyvin koulutettu henkilökunta huolehtii siitä, että ratin edessä ja takana on kaikki mallillaan.
Tietotekniikasta he sitten kertovatkin erityisen mielellään. Alan miehet ovat ylpeitä tietojärjestelmästään. Sen avulla pidetään asiakkaille annetut lupaukset. Sen avulla saadaan myös kuljetusten tehokkuus mahdollisimman korkeaksi. Kuutiotolkulla tyhjää ilmaa on turhan kallista kuljetettavaa. Vie mennessäs – tuo tullessas! Vanhan kansan viisaus pätee maantiellä.
Siispä työvuoronsa aloittava kuljettaja ei ensi töikseen käynnistä moottoria. Hän käynnistää tietokoneen.
Liikenteen tietotekniikka on jatkuvan kehityksen prosessi. Ankarasti kilpailulla alalla se on sektori, joka osaltaan voi turvata Suomen kuljetusten pysymisen suomalaisilla pyörillä. Kovista ja yhä kovenevista kansainvälisistä paineista huolimatta.
![]() |
Soramontulta Marjamäkeen
Yli 60 vuotta sitten Viljo Tyvi perusti Valkeakoskella yrityksen. Maata rakennettiin lujasti sodan jäljiltä. Siihen tarvittiin soraa. Viljo toi, ja Viljon auto.
Vuosikymmenten kehitys on juuri pantu kirjoihin ja kansiin, 60. juhlavuoden kunniaksi. Kansien välissä on pitkä tienpätkä: Suomen rakentamisen historiaa, suomalaista liikennehistoriaa, suomalaisen yrittämisen historiaa.
Pitää olla nälkä kehittyä. Siinä se.
Kuljetusliike Tyvi Oy
Hulikanperä 6
37570 LEMPÄÄLÄ
p.(03) 573 0311
etunimi.sukunimi@tyvi.com
www.tyvi.com
Kuljetusliike Tyvellä vieraili Kalle Mäkelä.

